Vaikuttavia tuloksia työyhteisöille ja yksilöille

Edistän ihmisiä menestymään ja pääsemään eteenpäin. Työ&elämämme on tällä hetkellä syvällisten murrosten jaloissa, ja aikaisemmat totuudet joudutaan arvioimaan ja suunnittelemaan uudelleen. Myös uudet valmentamisen keinot ovat enemmän kuin tervetulleita kirkastamaan oman minän potentiaalia.

Uskon kustomoituun työyhteisö- ja yksilövalmennukseen, jossa pureudutaan jokaisen omiin vahvuuksiin ja kehitettäviin osa- alueisiin. Työ&elämätaitojen kehittämisen vastuu on jokaisella itsellään. Valmennukseni toimivat apuvälineenä sekä esihenkilöille että työyhteisön jäsenille ja yksityishenkilöille.

Olen toteuttanut työyhteisöissä ja yksilötasolla pysyviä muutoksia juurtuneisiin toimintatapoihin. Tulokset ovat puhuneet puolestaan ja asiakkaani ovat vakuuttuneet valmennuksen vaikuttavuudesta!

Valmennus auttaa oivaltamaan, innostumaan ja kirkastamaan omat vahvuudet työ&elämän voimavaroiksi

SaagaMind tarjoaa työ&elämän valmennuspalveluja työyhteisöjen ja yksityishenkilöiden ihmissuhdetaitojen kehittämiseen. Taidoista on hyötyä muun muassa vuorovaikutuksessa, viestinnässä, asiakaspalvelussa, myynnissä, uusasiakashankinnassa, johtamisessa, harrastuksissa ja ystävyyssuhteissa. Valmennuksessa heränneet ajatukset ja ideat saavat aikaan toimintaa, joiden toteuttaminen on vaivatonta ja jotka johtavat vaikuttaviin tuloksiin.

Työ&elämässä tarvitaan yhä enemmän henkistä joustavuutta. Tämä tarkoittaa kykyä tiedostaa omat ajatukset ja toimintamallit. Valmennuksissa jokainen tulee yksilönä kuulluksi ja kohdatuksi. Asetettuja tavoitteita lähestytään käytännönläheisellä otteella arjen tilanteiden kautta.

Valmennusten hyöty työyhteisöille ja yksityishenkilöille mm.
- vuorovaikutustaitojen kehittyminen
- helpompi asioiden ja tilanteiden kohtaaminen
- myönteisempi muutoksiin suhtautuminen
- omien vahvuuksien ja potentiaalin kirkastaminen
- tarkkaavaisuuden ja oman ajan parempi hallinta

Kiinnostuitko? Tutustu palveluihini

Koulutuksistani sanottua

  • Koulutus eteni mukavalla tahdilla
  • Erityis kiitos tauotuksesta
  • Tauotus oli hyvin huomioitu Teams-koulutuksessa
  • Sopiva tahti
  • Monia hyviä ideoita ajanhallintaan
  • Sisällön vaihtelevuus
  • Kouluttajan monenlaiset vinkit ja käytännön esimerkit
  • Hengitysharjoitus
  • Sai vastaukset esitettyihin kysymyksiin
  • Aikataulu piti hyvin
  • Rento tunnelma ja asiantuntevasti vedetty
  • Hyvin rakennettu koulutuksen runko
  • Muiden mielipiteiden jakaminen
  • Antoisaa kuulla muiden kokemuksia
  • Paljon hyviä pohdittavia asioita
  • Jotain olen tehnyt oikein itsekin
  • Ihanan selkeä ulosanti
  • Ajattelemisen aiheita

Kehitetään yhdessä uusi suunta.
Ota yhteyttä!

Ole yhteydessä oheisella lomakkeella ja kerro, miten voin olla avuksi.

Sari Bergman
sari.bergman@saagamind.fi
+358 40 630 9876

Nimi ei voi olla tyhjä
Sähköposti ei voi olla tyhjä
Puhelinnumerosi ei voi olla tyhjä

Kuinka paljon on viisi plus yksi?

Lähetä